Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Vanhoista taakoista vapautuminen
- Toinen on peilisi

 

Ystäväni pyysi minua selittämään rankan ihmissuhdeongelmansa keskellä, miksi uskon, että toinen ihminen on oman itsemme peili. Tämä väite tuntui hänestä siinä tilanteessa erittäin ikävältä, jopa syyttävältä, kun hän oli nähnyt puolisossaan nousevan esiin vähemmän mairittelevia piirteitä. Väitinkö tosiaan, että ystäväni oli samanlainen kuin hänen hankalasti käyttäytyvä puolisonsa?  

Yritin selittää ystävälleni omia käsityksiäni asiasta seuraavan mielikuvan avulla:

Kuvittele, että sinulla on selässäsi painava reppu, johon olet kerännyt valtavan määrän erilaisia taakkoja elämäsi aikana. Nämä taakat ovat menneitä kokemuksia, jotka yhä painavat harteillasi. Lisäksi repussasi on kasa erilaisia valepukuja. Jokainen näistä valepuvuista on myös joutunut reppuusi jonkun vanhan kokemuksesi takia. Jokaisessa elämäsi hankalassa, tuskallisessa, pelottavassa tai surullisessa kokemuksessa olet reagoinut siihen tavalla, jonka voidaan ajatella olevan repussasi yhtenä naamioasuna. Tämä asu pitää sisällään kaiken sen, mitä tuon hankalan kokemuksen aikana koit, ajattelit, tunsit ja sanoit, sekä ne uskomukset, jotka tuon kokemuksen takia sinuun muodostui. Nyt kun koet jotain saman tyyppistä tilannetta elämässäsi, puet päällesi saman asun, jota aiemminkin jouduit vastaavassa tilanteessa käyttämään.

Otetaanpa tähän joku käytännön esimerkki. Kuvitellaanpa, että jouduit lapsena kokemaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Nuorena aikuisena jouduit vielä kokemaan väkivaltaisen parisuhteen. Nyt olet onneksi löytänyt hyvän parisuhteen. Silloin tällöin nykyinen kumppanisi kuitenkin menettää hermonsa ja ärähtää sinulle äkäisesti.

Kun sanotaan, että kumppanisi on peilisi, niin sillä ei esimerkkimme tilanteessa tarkoiteta, että olet juuri samanlainen kuin tuo nykyinen kumppanisi on, eli että olet kiukkuinen ärähtelijä. Niin voi tietenkin olla. Olet joskus aiemmin voinut olla samanlainen, tai voi olla, että olet sellainen nykyään, muttet itse ole tietoinen tästä tavastasi ärähdellä pienenkin vastoinkäymisen tai väsymyksen hetkellä. Näin kumppanisi saattaa tuoda tämän tapasi tietoisuuteesi. Tämä reagointitapa voi ilmetä sinussa myös jollain hieman erilaisella tavalla, kuten niin, että alat ärähdellä itsellesi, eli puhut itsellesi rumasti ja soimaat itseäsi helposti kaikesta, mitä ympärilläsi tapahtuu.

Mutta kyseessä saattaa myös olla se, että nyt sinä saat nähdä, millaisia vanhoja kokemuksia kannat painavassa repussasi taakkoina. Ehkä et ole aiemmin kyennyt katsomaan ja kohtaamaan menneitä tuskallisia kokemuksiasi, eli et ole ottanut niitä repustasi pois, vaan kannat niitä mukanasi vuodesta toiseen. Kumppanisi nostaa tässä hankalassa tilanteessa eteensä peilin, että voisit nähdä siitä nämä menneet kokemuksesi.

Lisäksi saatat nyt tämän tilanteen avulla vihdoin tulla tietoiseksi siitä, millaisen vanhojen kokemusten muodostaman, sinua pienentävän ja tukehduttavan valepuvun otat repustasi esiin tällaisissa tilanteissa. Ehkä olet laittanut reppuusi pelokkaan, sisäisesti vapisevan ja puhumaan kykenemättömän lapsen puvun. Tällöin saatat kokea pelkoa ja uhan tunnetta tilanteissa, jotka oikeasti eivät ole pelottavia tai vaarallisia, ja saatat helposti kokea olevasi voimaton ja uhri, muiden riepoteltavissa oleva.

Tai ehkä olet noiden lapsuuden ja varhaisaikuisuuden kokemuksien takia rakentanut itsellesi valepuvun, joka päällä sinusta tulee kylmä, kova ja puolustuskannalla oleva, ja koet, että sinun on varmuuden vuoksi suojeltava itseäsi ja suljettava sydämesi heti, kun jotain ikävää näyttää tapahtuvan.

Millainen valeasusi onkaan, et se päällä välttämättä kykene näkemään tätä käsillä olevaa tilannetta oikein, rauhallisen ja turvassa olevan aikuisen näkökulmasta, etkä ehkä kykene toimimaan tilanteessa tarvittavalla tavalla, on se sitten kumppanin myötätuntoista ymmärtämistä ja hänen tarpeidensa kuuntelua, hänen rauhoitteluaan, itsesi puolustamista, paikalta poistumista tai mitä tahansa tilanne kulloinkin vaatisikaan.

 

Vapautuminen raskaan repun painosta

Jos katselet elämässä esiin nousevaa hankalaa tilannetta tästä näkökulmasta, voit nähdä, miten tällainen tilanne tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden keventää raskasta reppuasi. Voit vapauttaa itsesi jostain kokemuksesta ja sen johdosta rakentamastasi valepuvusta, jota et enää tarvitsisi, mutta jota silti kannat painavassa repussasi – siihen asti, kunnes olet valmis luopumaan siitä.

Etkä ehkä pysty luopumaan vanhoista puvuistasi, ellet ota niitä esiin repustasi yksi toisensa jälkeen. Voit katsella kutakin asua kirkkain, ymmärtävin ja lempein silmin, nähden sen, miten ja miksi olet puvun itsellesi luonut. Yleensä olemme rakentaneet valepukumme joko suojataksemme itseämme tai saadaksemme niiden avulla huomiota, arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta. Mutta miten muuten näkisimme tietoisuudestamme pois työntämämme vanhat kokemukset ja niiden seurauksena kantamamme tukahduttavat kahleet itsessämme, ellemme projisoisi niitä toisiin eli näkisi niiden heijastuvan peileistä, joita koemme muiden ihmisten nostavan eteemme?

Kuten Aira Sahakangas on viisaasti sanonut: ”Katson toista vasten sitä, mitä itsestäni ajattelen.” Koenko jossain tiedostamattomissa syövereissäni olevani voimaton, uhri, vääränlainen, viallinen, syntinen, pahantekijä, pakotettu sulkemaan sydämeni, pakotettu olemaan puolustuskannalla, pakotettu olemaan jotain muuta mitä olen? Ihanaa, nyt vihdoin näen tämän ja voin alkaa siitä vapautua!

 

Egon katsominen ei ole sen tuomitsemista

Kun olen viime aikoina katsonut jotain toista ihmistä ja hänen tekojaan arvostelevana, kauhistuneena, hämmästyneenä, pelokkaana tai ärtyneenä, ja sitten muistanut kääntää katseen itseeni, olen nähnyt itsessäni muun muassa seuraavia asioita: kohtuuttomuuden, tuomitsevuuden, ylimielisyyden, huomionkipeyden, halun olla uhri ja jopa ihan silkan halun kärsiä. Olen nähnyt, miten minussa on halu olla parempi kuin muut ja pelko siitä, että olen huonompi kuin muut; halu olla esillä ja pelko siitä, että minut nähdään; halu tuoda esiin omia oivalluksiani ja pelko siitä, että minua hyljeksitään näkemyksieni vuoksi.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole tuomita näitä asioita, joita itsessä näkee. Tarkoituksena on näiden asioiden suora katsominen, eli suostuminen näkemään asiat, joita sisimmässään kantaa ja joista ei aiemmin ole ollut tietoinen. Syy, miksi näitä asioita itsessä ei tarvitse tuomita on se, että nämä kaikki hävettävältä, kamalalta ja rumalta tuntuvat asiat meissä kuuluvat egon ajatusjärjestelmään. Egon ajatusjärjestelmä on hurja, hirveä ja ruma, koska sen tarkoitus on pitää meidät erillisenä Kaikkeudesta ja Kaikkeuden eheydestä, turvasta ja rakkaudesta. Sen kuuluu loputtomasti etsiä ongelmia ja virheitä itsestä, muista ja maailmasta. Sen kuuluu pitää meidät pieninä, pelokkaina, epäilevinä, yksinäisinä ja lohduttomina. Se on egon tehtävä ja niin sen kuuluukin olla. Jos tuomitsemme sen, teemme sen todeksi itsellemme. Teemme eron Jumalasta todeksi itsellemme.

Samoin jos alamme yrittää tarkasti analysoida näitä itsessämme näkemiämme asioita, saatamme myös tehdä egosta itsellemme todellisen. Loputon analysointi voi pitää egon paikoillaan ja pitää meidät uskomassa siihen. Se voi tehdä egosta meille totta eikä välttämättä auta meitä luopumaan siihen uskomisesta.

Tosin silloin, jos ei ole tottunut katsomaan sisintään kirkkaasti ja rehellisesti, niin että oma sisin tuntuu yhdeltä sekamelskalta, tai jos elämässä aiemmin kohdatut asiat ovat olleet niin traumaattisia, että sisimpään ei uskalla katsoa, koska sieltä esiin nousevat tunteet ovat ylivoimaisia kohdattavaksi, voi olla hyvä yrittää vähän analysoida sisintään esimerkiksi hyvän terapeutin tukemana.

Mutta kun voimakkaimmat tunnevoimat on saanut purettua ne suoraan kohtaamalla ja läpielämällä (jos tämän tekeminen kuuluu omaan elämänsuunnitelmaan) ja omassa sisimmässä esiin nousevat asiat pystyy näkemään jo vähän kirkkaammin, voi liiallisen ja loputtoman analysoinnin jättää taakseen. Tarkoitus on vain katsoa egoa suoraan ja nähdä se.

Syy, miksi egoa on hyvä yrittää katsoa suoraan, on se, että jos hankalassa tilanteessa keskittyy vain toiseen ihmiseen ja käsillä olevaan ikävään tilanteeseen, eikä käännä katsetta hänen esiin nostamassa peilissä näkyvään heijastukseen, eli omaan itseen, voi olla, ettei vanhojen kokemusten repussa olevista asioista vapaudu. Ne pysyvät siellä, yhä kannettavinamme, ellemme suostu katsomaan ja näkemään niitä – ja sitten päästämään niistä irti.

Tämä on todellista anteeksiantoa. Annamme loppujen lopuksi anteeksi itsellemme sen, mitä toisista ajattelemme ja mitä toiset meissä esiin nostavat. Annamme itsellemme anteeksi sen, että olemme menneet mukaan egon ajatusjärjestelmään ja sen, että näemme nyt tämän päätöksen seuraukset itsessämme ja ympärillämme.

 

Laajempi viisaus on apunamme

Vanhoista taakoista irti päästämisessä on hyvä ottaa itseä laajempi viisaus avuksi. Omalla voimallamme ja omalla tietoisuudellamme niistä voi olla vaikea päästä irti. Niin kuin Albert Einstein sanoi: ”Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla tietoisuuden tasolla, joka ne loi." Joten kaikki asiat, joista haluaa päästää irti, voi antaa itseä korkeammalle tietoisuuden tasolle, itseä laajemmalle viisaudelle. Tämän tahon voi nimetä vaikka Pyhäksi Hengeksi, tai käyttää jotain muuta itselle sopivaa termiä.

On yllättävää, miten vanhoista taakoista vapautumiseen usein riittää se, että pelkästään suostuu näkemään asian sellaisena kuin se on ja antaa sen sitten laajemman viisauden käsiin. Joskus asia on sellainen, että myös sen sanominen ääneen jollekulle luotettavalle taholle voi tuntua hyvältä ja saattaa auttaa siinä, että tämä asia hellittää otteensa meistä ja voimme alkaa siitä päästää irti. Mutta välttämätöntä näistä asioista puhuminen ei ole, jos ei siltä tunnu. Tämä työ tehdään itsekseen. Se on Pyhän Hengen ja sinun välisesi asia.

Joudumme tietenkin usein käsittelemään jotain asiaa useamman kerran, sillä menneet kokemukset ovat meissä moninkertaisesti päällekkäin olevina kerroksina. Kun kerros kerrokselta käy läpi egon ajatusjärjestelmää itsessä voi alkaa vapautua egon kahleista. Silloin esiin voi alkaa nousta Se, kuka oikeasti olemme. Tosi olemuksemme voi päästä loistamaan esiin, kun vapautamme itseämme uskomisesta väärään minään, eli pieneen, erilliseen, haavoittuvaan ja voimattomaan minään. 

 

Myötätunnon herääminen

Kun itseä ja sisintään alkaa katsoa suoraan tästä seuraa ennemmin tai myöhemmin valtava myötätunto itseä ja kaikkia muita ihmisiä kohtaan. Kun näkee suoraan oman egonsa järjettömyyden, rumuuden ja raakuuden, tajuaa myös, miten jokainen ihminen elää saman kiduttavan ajatusjärjestelmän alaisena. Kun tämän tajuaa, alkaa katsoa jokaista kohtaamaansa ihmistä suurella lempeydellä ja myötätunnolla tietäessään, millaista sisäistä kamppailua – tiedostettua tai tiedostamatonta – jokainen ihminen maapallolla joutuu käymään läpi. 

Useimmat meistä eivät ole tietoisia tästä egon ajatusjärjestelmästä, jota jokainen meistä kantaa sisällään, mutta tämän ajatusjärjestelmän seuraukset kyllä näkyvät kaikkialla ja kaikissa, jos sitä uskallamme suoraan ja rehellisesti katsoa. Kansojen tasolla se näkyy sotina, aggressiona ja riistona, ja yksilöiden tasolla erilaisena hyväksikäyttönä, ahneutena, vihana ja katkeruutena, sekä erilaisina addiktioina ja muuna vastaavana toimintana, jolla yritetään ohittaa oma sisäinen tuska, jonka olemassaoloa ei uskalleta myöntää.

Ja siltikin: tämäkin asia on juuri niin kuin sen kuuluukin olla. Kukin meistä alkaa kyseenalaistaa omaa tiedostettua tai tiedostamatonta tuskan pyörittämää elämäänsä silloin kun sen aika on. Ketään toista ei tarvitse saada vakuutetuksi näistä asioista. Kyseessä on sinun elämäsi, sinun mielenrauhasi, sinun vapautumisesi.

Egon ajatusjärjestelmä ei ole kaunis eikä ihana – eikä sen kuulukaan olla. Ja se on juuri sellainen kuin se on: tarina meistä erillisenä, Kaikkeudesta irronneena pienenä olentona. Tämä tarina, tämä egon tarina ei ole vääränlainen, virheellinen tai erehdys. Se on vain Kaikkeudessa ilmenevä ajatus ei-Kaikkeudesta. Ajatus erillisyydestä. Se on mitä on ja se saa olla mitä on, mutta meidän ei ole pakko uskoa siihen!

Voimme toki jatkaa siihen uskomista, sen mukaan elämistä ja vanhojen kärsimysten toistamista uudelleen ja uudelleen, jos niin haluamme. Kunnes emme enää halua. Ehkä jonain päivänä heräämme siihen, että emme halua enää pitää itseämme pienenä kärsivänä olentona ja alamme etsiä tapaa nähdä tämä kaikki toisin. Ja onneksi meissä on myös se toinen tapa olla: ikuinen, rauhallinen, varma ja lempeä Elämän virta. Sisällämme on Jumalan Voima. Toista ihmistä vasten voimme nähdä myös tämän meissä olevan toisenlaisen olemisen virran: Rakkauden. Voimme nähdä toisen itsestämme virtaavan Rakkauden laajentumana. Voimme tunnistaa ikuisen Rakkauden meissä molemmissa.

Onneksi kaikki mitä meidän jokaisen elämässä tapahtuu, tapahtuu juuri oikealla ajallaan, juuri oikealla tavallaan. Mitään väärää ei tapahdu. Kaikki on hyvin, juuri niin kuin sen kuuluukin olla, nyt ja aina.

 

- Marja Ikivalo